Kuka on kuullut kun taiteilija tai kuvittaja ym. sanoo että luonto antaa innostuksen tekemiselle. Tai että kun menee metsään niin sieltä niitä ideoita saa ihan vaan tallustelemalla ja olemalla hiljaa ja pyrkimällä olemaan ajattelematta mitään. 

Onkohan näin..

Rakastan luontoa mutta eihän se nyt joka kerta tuota läjäpäin uusia kuvituksia. Välillä on pitkiä aikoja kun mitään ei vaan tapahdu. Ihan saa rampata vaikka yötä myöden metsässä ja pah, ollaan lähtöruudussa edelleen.

Jokainen haastattelu kun musta on tehty, pitää sisällään myös tuon toteamuksen, vaikka aina se mua naurattaakin. Ois jotenkin persoonallisempaa sanoa että menen vaikka kirppikselle tai autokorjaamoon ja tulen sieltä into piukeena, pää uusia ajatuksia täynnä ulos.

………………………………

Mutta sitten, yhtäkkiä ja pyytämättä tulee kevät, pikkuhiljaa korkeammalle kipuava aurinko ja poskipäitä koristavat pisamat. Maasta puskevat ensimmäiset vihreät ja puihin voimalla työntyvät silmut.

Ja sitten saapuu linnut! Punarinta, peippo, västäräkki ja taivaalla lentonäytöksiään tekevät kiurut ja töyhtöhyypät. Tuntuu että jo pelkät äänet saa piirtokäden heräämään!

Tässä toki on ongelmana se ettei malta mennä sisälle piirtämään kun pitää nauttia jokaisesta valonsäteestä ja uudesta lajista mitä kevät meille tarjoaa. 

Keväällä kaikki on ihmeellistä ja uutta. Sen tajuaa viimeistään kesäkuussa kun huomaa ettei se pulu siinä katuvalon tolpan nokassa saakaan enää sydäntä väpättämään.

Tästä hetkestä pitää ottaa siis kaikki irti!!