Julkaistu

Kevät potkii kuvittajaa persuksille

Kevät potkii kuvittajaa persuksille

Kuka on kuullut kun taiteilija tai kuvittaja ym. sanoo että luonto antaa innostuksen tekemiselle. Tai että kun menee metsään niin sieltä niitä ideoita saa ihan vaan tallustelemalla ja olemalla hiljaa ja pyrkimällä olemaan ajattelematta mitään. 

Onkohan näin..

Rakastan luontoa mutta eihän se nyt joka kerta tuota läjäpäin uusia kuvituksia. Välillä on pitkiä aikoja kun mitään ei vaan tapahdu. Ihan saa rampata vaikka yötä myöden metsässä ja pah, ollaan lähtöruudussa edelleen.

Jokainen haastattelu kun musta on tehty, pitää sisällään myös tuon toteamuksen, vaikka aina se mua naurattaakin. Ois jotenkin persoonallisempaa sanoa että menen vaikka kirppikselle tai autokorjaamoon ja tulen sieltä into piukeena, pää uusia ajatuksia täynnä ulos.

………………………………

Mutta sitten, yhtäkkiä ja pyytämättä tulee kevät, pikkuhiljaa korkeammalle kipuava aurinko ja poskipäitä koristavat pisamat. Maasta puskevat ensimmäiset vihreät ja puihin voimalla työntyvät silmut.

Ja sitten saapuu linnut! Punarinta, peippo, västäräkki ja taivaalla lentonäytöksiään tekevät kiurut ja töyhtöhyypät. Tuntuu että jo pelkät äänet saa piirtokäden heräämään!

Tässä toki on ongelmana se ettei malta mennä sisälle piirtämään kun pitää nauttia jokaisesta valonsäteestä ja uudesta lajista mitä kevät meille tarjoaa. 

Keväällä kaikki on ihmeellistä ja uutta. Sen tajuaa viimeistään kesäkuussa kun huomaa ettei se pulu siinä katuvalon tolpan nokassa saakaan enää sydäntä väpättämään.

Tästä hetkestä pitää ottaa siis kaikki irti!! 

Me käytiin ottamassa taas kevättä vastaan Utön saarella, mihin muuttolinnut saapuvat hivenen ennen kuin mantereelle. Saaressa on muuttolintujen lisäksi tietysti myös paljon lintuharrastajia. On kivaa seurata miten kokeneinkin lintumies sulaa kevään ensimmäisen kirjosiepon edessä, tai vaikka västäräkin. Se tietty pieni lintunen saa joka kevät leveän hymyn huulille ja onnentunteen rinnuksiin.

Viime keväänä vuosi sitten kun olin saaressa, piirsin yllä olevan peipon. En ollut sinä keväänä peippoa vielä nähnyt mutta tiesin sen pian jo tulevan. Joskus siis jo kevään “haistaminenkin” voi saada kuvia aikaiseksi.

Nyt siis piirtämään!

– Kaisa –

Julkaistu

Kukkaloistoa -kirjontamalli ja muuta uutta

Ihana kesäkuu, juhannus ja kukkaset. Kesä siis parhaimmillaan!

Mikä on sun lemppari kesäkäsityö? Mulla se on tietysti on kirjonta. Saatoit jopa arvata 🙂 Kevyt, puuvillaa, pellavaa ja heleissä sävyissä.

Lisäilin juuri verkkokauppaan ihanan `kukkaloistoa´ kirjontakankaan ja siihen sopivat langat. Kukkaloistoa on saatavilla ainoastaan erillisenä kankaana, ei pakettina kuten omaa kotia ja mustarastasta. Lisäsin verkkikseen nyt myös erikseen langat näihin kolmeen kirjontaan ja lisäksi voit ostaa erikseen myös kirjontakehykset. Menikö sekavaksi?

Valmiita kaiken kattavia paketteja on siis tällä hetkellä mustarastas, kukkameri, viherseinä, viherpeukalo ja uutuus oma koti.

Näitä kaikkia plus muutamaa muuta mallia saa myös pelkkänä kankaana.

Ja kolmeen kankaaseen saa lisäksi myös langat, eli mustarastaaseen, omaan kotiin ja kukkaloistoon.

Voit aina laittaa minulle myös viestiä epäselvissä tapauksissa ja tottakai esittää toiveita.

Aurinkoista keskikesää Sinulle!

Terkuin Kaisa

Muistathan seurata Bedaa myös instagramissa , siellä näet eniten!

Julkaistu

“Keitä hyvät kahvit, vedä villasukat jalkaan, istahda kotisohvalle ja nauti messuista”

Siinä suunnitelma viikonlopuksi!

Kutakuinkin varmasti jokainen on törmännyt somessa kässämessut netissä-tapahtumaan. Idea lähti nopeasti liikkeelle, kun massatapahtumat edellisviikolla peruttiin. Niinpä toimeliaiden yrittäjien käsissä syntyi Facebookissa järjestettävä messutapahtuma, johon voit osallistua omalta kotisohvalta. Myyjiä messuilla on yli 500 !!!!

Idea on siis se että löydät sekä fb-ryhmästä, että https://www.kassamessutnetissa.fi/ sivustolta kaikki 500 yrittäjää helposti samasta paikkaa. Ja jokainen yrittäjä ohjaa sieltä omille sivuilleen ostoksille.

MESSUT TAPAHTUU FB- RYHMÄSSÄ!

Liity siis yllä näkyvään Facebook-ryhmään ja selaa yrityksiä, jotka löytyvät kuvina ryhmän albumeista. Siellä yritykset esittäytyvät tuoteryhmä-kansioiden alla. (esim. Bedaprintin löydät kansioista “muut” ja “kortit, printit..”

Luvassa on messuhulinaa samalla tapaa kuin “normi”messuillakin. On haastatteluja, tietoiskuja ja näytöksiä, sekä tottakai taukojumppaa ettei kroppa kramppaa siitä soffalla istumisesta!

Yrittäjät ovat paikalla messuilla ja keskustelevat teidän kanssa tuotteistaan ja tekniikoista Facebookissa oman esittelynsä alla tai messengerissä tai vaikka sähköpostilla. Mikä on vaan sinulle se paras ja mukavin tapa. Varmasti jokainen toivoo rentoa messutapahtumaa, johon kuuluu iloinen puheensorina!

Ja HUOM! Yritykset myös jakaa infoa ja varmasti messutarjouksiakin oman kuvansa alla koko messujen ajan.

Messut alkavat tänään klo18 ja jatkuvat sunnuntaina iltamyöhään!

Nähdään messuilla!

Terkuin Kaisa